Arkisto

Edestakaisin - Juicen lauluja elämästä (2008)

Juicen lauluja elämästäEdestakaisin - Juicen lauluja elämästä on Juice Leskisen musiikkiin pohjautuva noin 45 minuutin mittainen tanssiteatteriesitys. Teoksen kappaleet kattavat ajallisesti Juicen koko aktiivisen sävellys- ja sanoituselämänkaaren. Puolet kappaleista on julkaistu singleinä ja loput eri LP-levyjen ”täytteinä”.Juicenketjun_työläismies Esitykseen valittiin lauluja sekä  Juicen tuotannon harvemmin kuulluista että soitetuimmista teoksista.

 Esitykseen sisältyvissä kappaleissa välittyy Juicen mestarillinen monipuolisuus. Niiden teksteistä löytyy intiimi, haikean syvällinen ja mietiskelevä puoli sekä myös Juicelle ominainen huumori ja sanaleikit. Miestä viedään – edestakaisin – poikki ikiroutaisen isänmaan, kunnes rakkaus voittaa kaiken. Ketjusta voidaan myös irroittaa lyhyempiä kokonaisuuksia, pienempiin tilaisuuksiin.

Nuottaooppera

Nuottaoopperan esitys Lumijoki 2006Nuottaooppera on noin puolen tunnin mittainen musiikkinäytelmä, jossa 16 laulun avulla kerrotaan oulunsalolaisesta talvinuottaperinteestä. Musiikkinäytelmä kuvaa Matikan miesten, isännän ja kuuden pulskan pojan talvista nuotanvetoa, joka vaatii voiman ja tahdon lisäksi kyläläisten väkevää yhteistyötä. Pitkät ja kylmät päivät kuluivat apajapaikoilla ja saalista jäi myös torille myytäväksi.

Laulut on säveltänyt Oulunsalossa vaikuttanut Tibor Garanvölgyi ja sanat on tehnyt niinikään oulunsalolainen Iines Myllyoja. Koreografian tähän 2000-luvun versioon on tehnyt koreografi Petri Kauppinen. Iso Ilo esitti Nuottaoopperan ensimmäisen kerran 1980-luvulla, jolloin se myös televisioitiin.

ValaKyllikki ja Lemminkäinen

Vala on Iso Ilon alunperin Kalevalan juhlavuoden kunniaksi tekemä esitys, joka kertoo kalevalaisen tarinan Kyllikin ja Lemminkäisen keskenäisestä valasta, sen solmimisesta ja rikkomisesta. Tarina päättyy traagiseen loppuun, jossa Lemmikäinen kannetaan kuolleena kotiin naisten itkettäväksi. Musikkinäytelmä on Iines Myllyojan kirjoittama ja Tibor Garanvölgyin säveltämä. Esityksen koreografian on suunnitellut koreografi Petri Kauppinen.Valaa näyttämöllä

Meren seljälläMeren seljällä

Meren seljällä eli Meriketju koostuu kuudesta suomalaisesta kansanlaulusta, jotka on ryhmälle sovittanut Tibor Garanvölgyi. Ketjussa kuvaillaan miesten merimatkaa, joka alkaa vaimoväen hyvästeillä ja päättyy perheiden onnelliseen jälleennäkemiseen. Koreografian ketjuun on tehnyt tanssinopettaja Markku Ryynänen. Ketju kestää noin 15 minuuttia. Meren seljällä on palkittu Kotkan merimieslaulukilpailussa vuonna 2001 hopealla.

 Yksityinen bussi

Yksityinen bussi ...

 

 

"Yksityinen bussi" koostuu Juha Watt Vainion säveltämässä 9 laulusta, jotka Isolle Ilolle on sovittanut Antti Kettunen. Koreografian on tehnyt Oulunsalosta lähtöisin oleva koreografi Petri Kauppinen. Yksityinen bussi on viihteellinen ja nauruhermoja kutittava musiikillinen kokemus, joka kestää noin 20 minuuttia.

 

Riiuureissu

"Rikkaat ne riiaa rahalla ja tavaralla suurella, minä köyhä töllin työttö pelekällä rakkauurella!" Riiuureissu on noin kymmenen minuutin pituinen ketju, joka koostuu kuudesta suomalaisesta kansanlaulusta. Sovitukset on pääosin tehnyt Tibot Garanvölgyi. Koreografia on Milla Korjan käsialaa. Ketju kertoo nuorten naisten ja miesten kesäisistä kisailuista. Ketju esitetään komeissa kansallispuvuissa.

Vappukeikka Pohjankartano 2006 riiuureissuVappukeikka Pohjankartano 2006 riiuureissu

 

 

 

 

 

 

 

  • Etusivu
  • Kuoro
  • Ohjelmisto
    • Arkisto
  • Historiaa
  • Yhteystiedot
  • Linkit
  • In English
  • Intra
  • Facebookissa
  • Galleria
Ajankohtaista
  • Iso ilon Vappuaatto 2012
  • Iso Ilo Vappuaatto 2012: JuiceJukeboksi

Copyright © 2009-2011 Iso Ilo